Minulla on ollut aina hankaluuksia kotini tavarapaljouden ja järjestyksenpidon kanssa. En ole siivousihminen. Vuosien mittaan kaikenlaista tavaraa on kertynyt enemmän ja enemmän, vaikken ole mikään keräilijä tai romuhamsteri. Aiemmin luulin ratkaisuna olevan isomman kodin ja parempien säilytystilojen hankkiminen, mutta olen oppinut kantapään kautta, että lisäneliöt ja uudet kaappitilat täyttyvät aina ennen pitkää. Muutama vuosi sitten aloin kärsiä melkoisesta tavaraähkystä, ja ryhdyin hankkiutumaan ylimääräisestä roinasta eroon, mutta en saanut kuin hieman raapaistua jäävuoren huippua.
Kun kuulin KonMari-menetelmästä, ajattelin ensin että se on joidenkin siivousintoilijoiden hörhöilyä. Mutta enpä uteliaana ihmisenä malttanut olla tutustumatta aiheeseen. Kun luin KonMari-kirjan (Marie Kondo: "KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika") huomasin tämän muoti-ilmiön tarttuvan minuunkin. Jotkut Kondon ajatuksista olivat mielestäni lähinnä hupaisia ja hassuja, mutta mitä enemmän pohdiskelin kirjan oppeja, sitä enemmän huomasin niissä olevan hyvinkin paljon järkeä. Sain kirjasta mahtavia oivalluksia ja aivan uusia ajatustapoja suhteesta tavaraan ja tavarasta luopumiseen. Tajusin, että tässä voisi olla ratkaisu tavaraähkyyni ja järjestyksenpito-ongelmiini.
Olen lukenut myös Kondon toisen teoksen "KonMari - Iloa säkenöivä järjestys" sekä tästä menetelmästä inspiraation saaneen järjestelyoppaan Mira Ahjoniemi: "Loistava järjestys". Innostavia ja ideoita antavia teoksia kaikki - vaikken niiden jokaista oppia allekirjoitakaan. Olen myös seuraillut aiheeseen liittyvää some-keskustelua ja jossain määrin siihen osallistunutkin.
En ole mikään orjallisesti KonMari-menetelmää noudattava Kondo-fani, joka pitäisi teosta ylempänä auktoriteettinaan. Sen sijaan olen poiminut sieltä parhaat ajatukset, jotka tuntuvat itselleni sopivilta, ja joita olen pikku hiljaa ajatustyöstänyt sellaiseen pisteeseen, että tunnen olevani valmis aloittamaan kotini järjestelymaratonin.
Tässä joitakin parhaita oivalluksia, mitä olen tähän aiheeseen perehtyessäni saanut:
Kun karsit tavaroita, älä valitse niitä, joiden pitää lähteä, vaan ne, jotka saavat jäädä.
Tällä on ollut suorastaan mullistava vaikutus omaan ajatusmaailmaani. Sinänsä yksinkertainen juttu - miksihän en ole tätä ennen tajunnut? Jos valitaan poistettavat tavarat, jäljelle jää paljon kaikenlaista epämääräistä roinaa. Mutta kun valitaan ne, jotka saavat jäädä, ja laitetaan kaikki muu pois, niin tavarakaaos saa kyytiä.
Säilytystilojen lisääminen pahentaa tavarakaaosta.
Tämän lukeminen oli minulle ensin järkytys, ja pian sen jälkeen valtava oivallus. Olin aina ajatellut, että uuden kaapin tai isomman kodin hankkiminen helpottaisi tavarakaaosta, kun roinan saa tungettua johonkin pois silmistä. Mutta Kondon näkemyksen mukaan tämä vaan pahentaa ongelmaa. Turhasta tavarasta pitäisi hankkiutua eroon eikä tunkea sitä piiloon kaappeihin - jotka ajan myötä täyttyvät ja aiheuttavat tarpeen hankkia aina vaan lisää kaappeja. Kondo jopa kehoittaa vähentämään säilytystiloja. Ensin vastustin tätä ajatusta, koska säilytystilat ovat olleet minulle pelastus tavarakaaoksen keskellä, mahtava apuväline. Paitsi että ehkä ne ovatkin olleet sudenkuoppa. Joka on piilottanut ongelman sisuksiinsa sen sijaan, että olisi ratkaissut sen. Josta päästäänkin seuraavaan kohtaan:
Kun karsit tavaroita, kerää kaikki tavararyhmään kuuluvat esineet samaan läjään, pois kaapeista.
Tämä on julma ja järisyttävän tehokas menetelmä. Ennen karsin tavaroita napsimalla turhuuksia yksitellen kaapista pois, jolloin sinne jäi kaikenlaista, mitä sinne ei ehkä olisi tarvinut jäädä. KonMarissa kaikki tavarat todellakin kaadetaan lattialle (tai vaikkapa sängylle / pöydälle) suureksi keoksi, jolloin niiden järisyttävä paljous iskee päin naamaa. Yksikään tavara ei jää piilottelemaan kaapin perälle. Tämän menetelmän ansiosta näkee, kuinka paljon kunkin tavararyhmän (esim. vaatteet) esineitä on tullut vuosien mittaan haalineeksi ja tajuaa, miten älytöntä sen kaiken säilyttäminen on. Se jos mikä motivoi karsimaan rankalla kädellä. Eikä sinne kaappiin pääse takaisin kuin ne harvat ja valitut, jotka ovat todella sen ansainneet.
Sopiva määrä tavaraa on se määrä, mistä pystyt pitämään huolta (tämä ajatus on napattu Ahjoniemen kirjasta).
En selvästikään pysty pitämään huolta suurimmasta osasta nykyisiä tavaroitani, koska ne eivät pysy järjestyksessä. Tarkoitus on vähentää tavaramäärää merkittävästi, ehkä jopa kohti eräänlaista minimalismia. Niin merkittävästi, että jäljelle jäävät tavarat on helppo laittaa aina omille paikoilleen.
Kohtele jäljelle jääviä tavaroita kunnioittavasti.
Ensin vastustin tätä hassun tuntuista ajatusta. Miksi minä tavaroita kunnioittaisin, nehän ovat vaan tavaroita, joita tarvitsen helpottamaan arkeani ja elämääni, ehkä jopa ilahduttamaan. Mutta asiaa pitkään mietieskeltyäni olen tajunnut, että tällä on iso merkitys järjestyksenpidon kannalta. Kun kunnioitan niitä tavaroita, jotka olen päättänyt karsintaprosessin jälkeen jättää kotiini, niin en nakkele niitä huolimattomasti mihin sattuu, vaan haluan laittaa ne kauniisti omille paikoilleen. Näin ainakin uskoisin. Nähtäväksi jää, toimiiko tämä käytännössä.
Minulla ei ole velvollisuutta tavaroita kohtaan. Tavaroilla on velvollisuus minua kohtaan.
Asiaa ei taideta ihan näillä sanoin kirjassa sanoa, mutta näin olen sen itse ajatellut. Olen vuosien mittaan säästänyt hirveät määrät kaikenlaista tavaraa, koska olen ilmeisesti tuntenut jotain järjetöntä velvollisuutta niiden säilyttämiseen. Esim. jos olen jotain mennyt tyhmyyttäni ostamaan, niin sen olemassaolosta pitää sitten kärsiä. Tai jos joku on antanut minulle jotain lahjaksi, niin sitähän nyt ei ainakaan saisi laittaa pois. KonMariin tutustuttani olen huomannut, että itse asiassa minulla ei ole velvollisuutta säilyttää ainoatakaan tavaraa, vaan ainoastaan täytyy kysyä, onko tavara ansainnut jäädä minun haltuuni. Tai kuten Kondo sanoo, tuottaako se iloa. Jos ei, niin se saa lähteä.
Jos jostain tavarasta on vaikea luopua, mieti mikä tavaran tehtävä on (ollut) ja kiitä sitä hyvin tehdystä työstä ja totea, että nyt sen on aika lähteä.
Tavaroiden kiittäminen ja niiden muuttaminen omassa mielessä joksikin sielullisiksi olennoiksi on melko pöljän kuuloinen ajatus, mutta sitä on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa tällaisen jonkin sortin sielu-uskon olevan osa japanilaista kulttuuria. Metodi on sieltä kotoisin. Minä en varsinaisesti aio ryhtyä tavaroilleni juttelemaan enkä niitä kiittelemään, mutta ymmärrän tämän ajatuksen olevan itselle hyvin toimiva psykologinen juttu. Että minun ei tarvitse harmitella sitä, että tavara on tullut hankituksi ja että siitä on hankkuduttava nyt eroon, kun voin todeta, että se on tehtävänsä hoitanut, ja nyt se saa mennä. Ettei sitä tarvitse säilyttää enää nyt, kun en sitä tarvitse eikä se tuota iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti